Nyt se pelätty päivä on täällä, ja vaaalla käyty....
paino 31.4...eli noin 400g plussaa....toivottavasti ei pelkkää nestettä.
Ens lauantaina tavoite olis saada 32kg rikki. Epäilen, mutta toisaalta epäilin nytkin yhtäpaljon ja tulos oli silti plussan puolella.
Mä haluan niin onnistua tässä.
Tavoite on, että kesällä menee 40kg rikki....sitten olen luvannut itselleni ,että otan tatuoinnin kämmenselkään. Kuvankin tiedän jo. Se on kalevalasta sellainen nuija jossa on naama. Se on ainut 1800 luvulla pohjoismaista löydetty ´nuija johon on taottu kasvot. Sen löysi Paavo Ruotsalainen aikanaa. Se tatuointi on mulle jatkuva muistutus siitä, etten päästä enää ikinä itseäni luisumaan tänne helvettiin.
Mä en ole tottunut elämässäni onnistumaan juuri missään....siksi en oikein usko tähänkään, mutta yrittämistä en aijo lopettaa enää...vaihtoehtoja ei vaan ole. Olen liian väsynyt olemaan sairas.
perjantai 8. tammikuuta 2010
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Loppiainen
Tämä kylmyys tuntuu kuolemalta! Kaikki anorektikot tietää, mitä on sisäinen kylmyys, joka ei helpota vaikka pukis kaiken mahdollisen päälle, ja sitä on 24/7!!
Joskus kylvyssä saavutti hetkeks lämmön, mut se loppui ku seinään, sieltä noustessa!! Nyt kylmyys on tosin todellinen, ulkona on -15. Haa en ole itse sentään tätät palelemista aiheuttanut ;)
Nyt mua pelottaa toi lauantai. Mä olen siis asettanut itselleni punnituspäiväks sen. Jännittävää on se, että nyt mua pelottaa ETTEI SE OLE NOUSSUT tai vielä pahempaa LASKENUT! Kuvitelkaa, että näiden kymmenen vuoden jälkeen, joina olen ajatellut TÄYSIN PÄIN VASTOIN, olen nyt viimeisen vuoden ajan, ihan joka ikinen päivä toivonut vaaan näyttävän ENEMMÄN!!! Se ei ole ihan vähän sekään. Päätellä voi , että pään sisällä tämä taistelu on ainakin edistynyt!
Käytäntö onkin sitten asia erikseen. Edelleen saan syyllisyyttä ja tunnen häpeää syömisestä. Enkä puhu nyt ahmimisista vaan ihan minkä tahansa määrän/ruuan syömisestä. Syyllisyyttä on lisänny hirveesti se, että olen vähentänyt liikkumisen vaan arkiliikunnan puitteisiin. Tiedän kuitenkin sen, että nyt jos rupean taas käymään lenkillä...jään koukkuun ja BADA BING! Kierre on valmis ja pikkuhiljaa samat rutiinit palaavat...ja....
Aijon siis pysyä lujana ja TAISTELLA!!!!
Toisaalta saan aina onnistumisen tunteen, kun olen saanut nujerrettua syyllisyyden ja syötyä siitä huolimatta aamiaisen, lounaan, välipalan ja iltaruuan. Määrät ovat edelleen liian pienet, tiedän sen itsekkin. Mutta nyt on edettävä pienin askelin, kunhan ei vaan mene taaksepäin.
Nyt vaan toivotaan, että se Lauantain punnitus on enemmän ku 31kg.
Joskus kylvyssä saavutti hetkeks lämmön, mut se loppui ku seinään, sieltä noustessa!! Nyt kylmyys on tosin todellinen, ulkona on -15. Haa en ole itse sentään tätät palelemista aiheuttanut ;)
Nyt mua pelottaa toi lauantai. Mä olen siis asettanut itselleni punnituspäiväks sen. Jännittävää on se, että nyt mua pelottaa ETTEI SE OLE NOUSSUT tai vielä pahempaa LASKENUT! Kuvitelkaa, että näiden kymmenen vuoden jälkeen, joina olen ajatellut TÄYSIN PÄIN VASTOIN, olen nyt viimeisen vuoden ajan, ihan joka ikinen päivä toivonut vaaan näyttävän ENEMMÄN!!! Se ei ole ihan vähän sekään. Päätellä voi , että pään sisällä tämä taistelu on ainakin edistynyt!
Käytäntö onkin sitten asia erikseen. Edelleen saan syyllisyyttä ja tunnen häpeää syömisestä. Enkä puhu nyt ahmimisista vaan ihan minkä tahansa määrän/ruuan syömisestä. Syyllisyyttä on lisänny hirveesti se, että olen vähentänyt liikkumisen vaan arkiliikunnan puitteisiin. Tiedän kuitenkin sen, että nyt jos rupean taas käymään lenkillä...jään koukkuun ja BADA BING! Kierre on valmis ja pikkuhiljaa samat rutiinit palaavat...ja....
Aijon siis pysyä lujana ja TAISTELLA!!!!
Toisaalta saan aina onnistumisen tunteen, kun olen saanut nujerrettua syyllisyyden ja syötyä siitä huolimatta aamiaisen, lounaan, välipalan ja iltaruuan. Määrät ovat edelleen liian pienet, tiedän sen itsekkin. Mutta nyt on edettävä pienin askelin, kunhan ei vaan mene taaksepäin.
Nyt vaan toivotaan, että se Lauantain punnitus on enemmän ku 31kg.
lauantai 2. tammikuuta 2010
LIIKUNNASTA
Huomenta!!
Vaikeinta tässä vuoden aikana näis,sä elämäntapa muutoksissa, on ollut tämä liikunnan lopettaminen.
Arjen myötä liikun sisänsä kyllä varmaan paljonkin, mutta taas omassa mittakaavassa tuntuu, etten liiku juuri lainkaan. Vuosi sitten kävin salilla joka päivä 1-3tuntia päivässä, erilaisia jumppia, pumppia, tanssillisisa tunteja, step-aerobockia, spinningiä, samibicia...your name it!! Lisäksi kävin vielä lenkkeilemässä.
Liikunta ei ole minulle ollut ensisijaisesti kalorin kulutusta. Toki yhdessä vaiheessa se toi siihen lisä-arvoa.......Rupesin hallitsemaan sillä tunteita ja ahdistusta. Liikkuessa pystyin keskittymään vain siihen hetkeen, kaikki muu unohtui. Addiktiohan siitä seurasi!!
Nyt sitten uskoin vihdoin, kun mulle salilla yks luotto-ohjaaja tolkutti, että oikeesti mun on ihan turha nyt liikkua, ku se on pelkkää luiden heiluttelua. Se hoki ja hoki, että ei mun ole mitään järkeä yrittää kasvattaa kuntoa syömättömyydellä ja liikunnalla. Sitä oli tosi vaikea saada menemään tajuntaan. Tiesin, että se oli oikeassa, mut itseään pitää jotenkin aina erilaisena kuin kaikki muut. Eikä nää omaa tilaansa.
Nyt sitten olen siinä pisteessä, että salikortti on katkolla ja pikkuhiljaa sain lenkkeilynkin lopetettua. Motivaatio tulee siitä, että tiedän haluavani jatkaa liikuntaaa kun terveys sen sallii. Pelottaa toki se, että jos selviän tästä helvetistä ja pääsen ihan "luvan" kanssa liikkumaan, että lähtee taas hanskasta ja olen taas samanlainen. Tän kymmenen vuoden taistelun jälkeen, mä tiedän, että jos mun pitää tehdä tämä prossesi toisen kerran elämässä...SITÄ EN TULE ENÄÄ JAKSAMAAN!
Tämä asettaa hirveet paineet onnistua nyt, kun tiedän että epäonnistumiselle ei ole varaa. Toki pienet takapakit vielä pääsee yli, mutta jos tästä pääsen terveiden kirjoille ja sen jälkeen romahdan uudestaan tänne....SIT SE ON SIINÄ!
Nyt häiritsee, kun olisi niin helppo syödä enemmän jos harrastaisin liikuntaa, mutta tiedän, että jos haluan saada tasapainon syömisen ja liikunnan välillä, se on vaan tehtävä niin päin, että paino ja mieli ensin ja vasta sitten. Fakta on kuitenkin se, että mun paino on edelleen se 31kg.
Kokemusta on siitäkin kun aloitin liian aikaisin. 2002 kesällä yritin parantua ja sain painoa lisää aika nopeasti ja sit heti aloitin uudestaan saman kuvion. Hurahdin jumppaan ja äkkiä samat rutiinit hiipivät arkeeni ja laihduin laihemmaksi kuin koskaan, seurauksena hirvittävä ahdistus ja masennus.
Samaa romahdusta en ikinä halua kokea uudestaan. Tää sairaus on kuin huume...sille kun antaa pikkusormen se oikeesti vie koko käden!!!
Vaikeinta tässä vuoden aikana näis,sä elämäntapa muutoksissa, on ollut tämä liikunnan lopettaminen.
Arjen myötä liikun sisänsä kyllä varmaan paljonkin, mutta taas omassa mittakaavassa tuntuu, etten liiku juuri lainkaan. Vuosi sitten kävin salilla joka päivä 1-3tuntia päivässä, erilaisia jumppia, pumppia, tanssillisisa tunteja, step-aerobockia, spinningiä, samibicia...your name it!! Lisäksi kävin vielä lenkkeilemässä.
Liikunta ei ole minulle ollut ensisijaisesti kalorin kulutusta. Toki yhdessä vaiheessa se toi siihen lisä-arvoa.......Rupesin hallitsemaan sillä tunteita ja ahdistusta. Liikkuessa pystyin keskittymään vain siihen hetkeen, kaikki muu unohtui. Addiktiohan siitä seurasi!!
Nyt sitten uskoin vihdoin, kun mulle salilla yks luotto-ohjaaja tolkutti, että oikeesti mun on ihan turha nyt liikkua, ku se on pelkkää luiden heiluttelua. Se hoki ja hoki, että ei mun ole mitään järkeä yrittää kasvattaa kuntoa syömättömyydellä ja liikunnalla. Sitä oli tosi vaikea saada menemään tajuntaan. Tiesin, että se oli oikeassa, mut itseään pitää jotenkin aina erilaisena kuin kaikki muut. Eikä nää omaa tilaansa.
Nyt sitten olen siinä pisteessä, että salikortti on katkolla ja pikkuhiljaa sain lenkkeilynkin lopetettua. Motivaatio tulee siitä, että tiedän haluavani jatkaa liikuntaaa kun terveys sen sallii. Pelottaa toki se, että jos selviän tästä helvetistä ja pääsen ihan "luvan" kanssa liikkumaan, että lähtee taas hanskasta ja olen taas samanlainen. Tän kymmenen vuoden taistelun jälkeen, mä tiedän, että jos mun pitää tehdä tämä prossesi toisen kerran elämässä...SITÄ EN TULE ENÄÄ JAKSAMAAN!
Tämä asettaa hirveet paineet onnistua nyt, kun tiedän että epäonnistumiselle ei ole varaa. Toki pienet takapakit vielä pääsee yli, mutta jos tästä pääsen terveiden kirjoille ja sen jälkeen romahdan uudestaan tänne....SIT SE ON SIINÄ!
Nyt häiritsee, kun olisi niin helppo syödä enemmän jos harrastaisin liikuntaa, mutta tiedän, että jos haluan saada tasapainon syömisen ja liikunnan välillä, se on vaan tehtävä niin päin, että paino ja mieli ensin ja vasta sitten. Fakta on kuitenkin se, että mun paino on edelleen se 31kg.
Kokemusta on siitäkin kun aloitin liian aikaisin. 2002 kesällä yritin parantua ja sain painoa lisää aika nopeasti ja sit heti aloitin uudestaan saman kuvion. Hurahdin jumppaan ja äkkiä samat rutiinit hiipivät arkeeni ja laihduin laihemmaksi kuin koskaan, seurauksena hirvittävä ahdistus ja masennus.
Samaa romahdusta en ikinä halua kokea uudestaan. Tää sairaus on kuin huume...sille kun antaa pikkusormen se oikeesti vie koko käden!!!
Ciao!
Taustoja voisin kertoa tässä vaiheessa lisää. Eli vuosi sitten Joulukuussa kun täytin 25 tajusin, että en halua olla enää se pienin, omituinen zombien näköinen tytteli, joka ei elä vaan keskittyy pyörittämään omaa arkeaan. Arki oli työtä 8tuntia ma-pe ja salilla n. 20 tuntia viikossa, ruokaa kerran päivässä. Se sisälsi kuivaa vähän leipää, hedelmiä, vihanneksia ja jugurttia. Vuodessa olen muuttanut elämään paljon, ja se on muuttunut ainoastaan positiiviseen suuntaan. Syön nykyään kolmekertaa päivässä, listalla ei ole kiellettyja ruokia, syön pullaa, suklaata, jäätelöä, kanaa, kalaa, pastaa, perunaa, riisiä, juustoa yms... ahmimaan en ole päätynyt kertaakaan ja määrät ovat aina pieniä....sellaista "napostelua" naposteluksi ruokailuani kuvaili ravintoterapeutti joka luki ravinotpäoväkirjaani. Minun mittakaavassa syön paljon, koska se on paljon verrattuna vuoden takaiseen, mutta energiaa tulee silti per päivä noin 1100-1300....ja vaikka kuvittelin tällä lihovani....niin painan edelleen 31kg. Teen keskiraskasta työtä ja olen koko työpäivän jalkojen päällä, lisäksi en liiku muuten kun hyötyliikunnan puitteissa. Ravintoterapeuttini sanoi, että elimistöni toiminnot on palautunut ja syön sen juuri sen verran, että aineenvaihdunta ja elimet toimii...mutta energian kulutus on plus miinus nolla, niin että painolle ei tapahdu mitään. Pitäis nyt aluks saada se kalorimäärä sinne 1500. Yritän päästä pois kalorien ajattelusta ja siksi niitä en itse laske, ravintoterapeuttini on arvioinut ne.
Kauneusihanteeni ei ole laiha vaan terveen näköinen mieluummin vähän yli normaalipainon alarajan. Häpeän ja inhoan luisevaa olemustani ja tahto lihoa on suuri. Esteenä on hyvä olo....olen huono kestämään ähkyä ja koska mahalaukkuni on niin pieni minun on tosi vaikea lisätä määriä, myöskään kertojen määrän lisääminen tuntuu vaikealta kun en jaksa ajatella ruokaa koko ajan. Nyt kun syön kolmekertaa päivässä, minulle ei tule kiljuvaa nälkää ja pystyn hyvin keskittymään muihin juttuihin ja syöminen unohtuu usein. Nyt on vielä jotenkin tosi helppo syödä vain vähän kun ei ole itselläni mitään kiellettyjä ruokia ja en pelkää mitään ahmimiskohtauksia. Silloin kun elin sitä ympyrää liikunnan ja ruoan ympärillä, pelkäsin että jos vapautan syömisrutiineita niin homma lähtee käsistä ja etten enää hallitse käyttäytymistäni....Eipä käynytkään niin.
Nyt vaan haluaisin jo näyttää siltä mitä olen sisältä. Pään sisällä anorektiset ajatukset ovat pienentyneet olemattomiin. Ainoastaa häpen tätä ulkonäköäni ja inhoan näiden luiden törröttämistä....silti huomaan että on ihan hirveän iso prosessi saada yksikin lisäys päivittäiseen ruokailuun lisää, niin ettei se olisi vain yhden päivän juttu.
Terapeuttini sanoi, että olen vuodessa irtautunut jo niin monesta pakko-oireesta ja muuttanut ja laajentanut ruokailuani ja elämääni niin paljon, että minun pitäisi olla tyytyväinen siitä ja olla hermoilematta ja uskoa, että kehitys tuottaa tulosta. Hän sanoi, että nyt jos pidän muutosta yllä samaa rataa myös tulevan vuonna, voin hyvin jo ensi vuonna tähän aikaan olla normaalipainossa!
Uupunut olen, mutta haluan niin paljon vielä tältä elämältä!!!!
Taustoja voisin kertoa tässä vaiheessa lisää. Eli vuosi sitten Joulukuussa kun täytin 25 tajusin, että en halua olla enää se pienin, omituinen zombien näköinen tytteli, joka ei elä vaan keskittyy pyörittämään omaa arkeaan. Arki oli työtä 8tuntia ma-pe ja salilla n. 20 tuntia viikossa, ruokaa kerran päivässä. Se sisälsi kuivaa vähän leipää, hedelmiä, vihanneksia ja jugurttia. Vuodessa olen muuttanut elämään paljon, ja se on muuttunut ainoastaan positiiviseen suuntaan. Syön nykyään kolmekertaa päivässä, listalla ei ole kiellettyja ruokia, syön pullaa, suklaata, jäätelöä, kanaa, kalaa, pastaa, perunaa, riisiä, juustoa yms... ahmimaan en ole päätynyt kertaakaan ja määrät ovat aina pieniä....sellaista "napostelua" naposteluksi ruokailuani kuvaili ravintoterapeutti joka luki ravinotpäoväkirjaani. Minun mittakaavassa syön paljon, koska se on paljon verrattuna vuoden takaiseen, mutta energiaa tulee silti per päivä noin 1100-1300....ja vaikka kuvittelin tällä lihovani....niin painan edelleen 31kg. Teen keskiraskasta työtä ja olen koko työpäivän jalkojen päällä, lisäksi en liiku muuten kun hyötyliikunnan puitteissa. Ravintoterapeuttini sanoi, että elimistöni toiminnot on palautunut ja syön sen juuri sen verran, että aineenvaihdunta ja elimet toimii...mutta energian kulutus on plus miinus nolla, niin että painolle ei tapahdu mitään. Pitäis nyt aluks saada se kalorimäärä sinne 1500. Yritän päästä pois kalorien ajattelusta ja siksi niitä en itse laske, ravintoterapeuttini on arvioinut ne.
Kauneusihanteeni ei ole laiha vaan terveen näköinen mieluummin vähän yli normaalipainon alarajan. Häpeän ja inhoan luisevaa olemustani ja tahto lihoa on suuri. Esteenä on hyvä olo....olen huono kestämään ähkyä ja koska mahalaukkuni on niin pieni minun on tosi vaikea lisätä määriä, myöskään kertojen määrän lisääminen tuntuu vaikealta kun en jaksa ajatella ruokaa koko ajan. Nyt kun syön kolmekertaa päivässä, minulle ei tule kiljuvaa nälkää ja pystyn hyvin keskittymään muihin juttuihin ja syöminen unohtuu usein. Nyt on vielä jotenkin tosi helppo syödä vain vähän kun ei ole itselläni mitään kiellettyjä ruokia ja en pelkää mitään ahmimiskohtauksia. Silloin kun elin sitä ympyrää liikunnan ja ruoan ympärillä, pelkäsin että jos vapautan syömisrutiineita niin homma lähtee käsistä ja etten enää hallitse käyttäytymistäni....Eipä käynytkään niin.
Nyt vaan haluaisin jo näyttää siltä mitä olen sisältä. Pään sisällä anorektiset ajatukset ovat pienentyneet olemattomiin. Ainoastaa häpen tätä ulkonäköäni ja inhoan näiden luiden törröttämistä....silti huomaan että on ihan hirveän iso prosessi saada yksikin lisäys päivittäiseen ruokailuun lisää, niin ettei se olisi vain yhden päivän juttu.
Terapeuttini sanoi, että olen vuodessa irtautunut jo niin monesta pakko-oireesta ja muuttanut ja laajentanut ruokailuani ja elämääni niin paljon, että minun pitäisi olla tyytyväinen siitä ja olla hermoilematta ja uskoa, että kehitys tuottaa tulosta. Hän sanoi, että nyt jos pidän muutosta yllä samaa rataa myös tulevan vuonna, voin hyvin jo ensi vuonna tähän aikaan olla normaalipainossa!
Uupunut olen, mutta haluan niin paljon vielä tältä elämältä!!!!
torstai 31. joulukuuta 2009
Tästä tämä nyt alkaa, vuoden viimeisenä päivänä. Kohti tulevaa, parempaa elämää.
Tavoite on saada 40kg rajapyykki rikki kesään mennessä. Olen 153cm pitkä, joten normaalipainon alaraja olisi jos siinä 42kg hujakoilla. Matkaa on vaan aivan sairaasti. Viikko sitten painoni oli 31kg, joten 10kg plussaa vähintää ja siitä vielä sitten muutama lisää.
Tämä vuosi aloitetaan siitä, että hankin vaaan ja rupean säännöllisesti punnitsemaan itseni kerran viikossa, jotta tiedän menenkö oikeaan suuntaan. Ja nyt sitten tavoite on saada kiloja lisää, ei menettää.
Tämä on mun viimeinen taistelu tätä Saatanaa vastaan, joka on mua riivannut yli kymmenen vuotta. Taistelu on kovaa, mutta nyt se on tehtävä.
Tavoite on saada 40kg rajapyykki rikki kesään mennessä. Olen 153cm pitkä, joten normaalipainon alaraja olisi jos siinä 42kg hujakoilla. Matkaa on vaan aivan sairaasti. Viikko sitten painoni oli 31kg, joten 10kg plussaa vähintää ja siitä vielä sitten muutama lisää.
Tämä vuosi aloitetaan siitä, että hankin vaaan ja rupean säännöllisesti punnitsemaan itseni kerran viikossa, jotta tiedän menenkö oikeaan suuntaan. Ja nyt sitten tavoite on saada kiloja lisää, ei menettää.
Tämä on mun viimeinen taistelu tätä Saatanaa vastaan, joka on mua riivannut yli kymmenen vuotta. Taistelu on kovaa, mutta nyt se on tehtävä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)